perjantai 30. joulukuuta 2016

Rallienglannista small talkkiin

Tänä päivänä ei taida enää löytyä mitään työtä vai käsityötäkään, jossa ei tarvittaisi kehittynyttä tietotekniikkaa. Se on osaltaan mahdollistanut monenlaisten uusien asioiden tutkimisen, eri tilauskanavien hyödyntämisen ja myös eri varaosapankkeihin pääsyn kukin omien liikekohtaisten sopimuksiensa puitteissa.

 Rallienglanti rupeaa kääntymään sujuvaksi small talkiksi ainakin kirjallisesti,kun maahantuojan portaalista tavailet nimikkeitä, joita on miljoona, ja pakko olisi nopeasti haarukoida huoltoarviota rikkoontuneista osista. Mutta pakosti oppii ja pakosti oppii muistamaankin, kun itse pääsee seuraavalla kerralla aina vaan helpommalla ja helpommalla etsinnöissään.


Mitä kehittyneempiä kelloja tuhansine osine tänä päivänä tehdäänkään, niin sitä tarkempaa on luonnollisesti myös niihin liittyvä huoltotyö. Pelkkä osaaminen ei riitä, kun puhutaan esimerkiksi tästä OMEGAN  Co-Axial -mallista;  jotta näitä kellotyyppejä pääsee huoltamaan, tarvitaan huoltosopimuksen lisäksi  merkkikohtaiset työkalut, jotka vastaavat kellovalmistajan vaatimustasoa, mutta tarvitaan myös oman tietotaidon kehittämistä ja opiskelua - meillä kotona pyörii jos jonkimoista opiskeluaineistoa niin teknologian tutkimiseksi kuin ihan halusta oppia mielekkäällä tavalla englannin kieltä:





perjantai 9. joulukuuta 2016

Pinsettihommia

Papasta jätti aika keväällä ja papan jäämistöstä huollettiin kahdelle veljekselle Zenith-kellot käyttökuntoon, toiselle rannekello ja toiselle taskukello. Melkoiset kaunottaret sieltä valmistuivat - ja juuri parahiksi joulunaikaan.

Toinen kello oli 40-50- luvulta peräisin oleva Zenith-taskukello, hopeakuorinen ja kullatulla reunuksella. Tietenkin käytön puutteesta jo pikettynyt koneistoltaan ja täyshuollon tarpeessa kipeästi, kuoret suhteelliset siistit ja sovittiin hionta takapohjaan jättäen kaiverrukset ja kullatut reunat sellaiselleen.

Ja Zenith-rannekello oli toinen, kaunis kultadubleinen teräspohjainen kello 60-luvulta. Sama juttu, koneisto kuiva ja pikettynyt, koneiston täyshuolto välttämätön ja samoin uusitaan ranneke. Siis puhallus uuteen elämään oli nyt tarpeen. Lopputulos hivelee silmää, niin tekijän kuin käyttäjänkin.



 Huolto on aina selkeä konseptiltaan; koneiston täydellinen purku osa osalta, puhdistus kellonpesukoneessa, voitelu, uudelleen kokoaminen ja toimintojen tarkistus.  Lisäksi vaurioituneet osat korvataan alkuperäisosilla tai korjataan, lasi ja nupit käydään läpi samoin, vesitiiviys palautetaan sille tasolle, jolle kello alunperin on tarkoitettu, lopuksi kädessä on alkuperäiseen kuntoonsa palautettu kello, jolle myönnetään kahden vuoden käyntitakuu.
Pinsetit ja luuppi, sitten alkaa purkutyö. Osa osalta tarkkaa työtä - ja voihan piuh, jos menet sepälle tuohon väliin huikkaamaan päivän kuulumisia, niin joku millin tai vielä pienempi korvaamaton osa lennähtää otteesta ja sitten sitä etsitään suurennuslasilla puoli päivää.
Kellonpesukone herättää sanana hilpeyttä, mutta kukin kello menee sinne koneistonsa osat omiin pesulokeroihin jaoteltuna. Kellonpesukone on muutein yksi kalleimpia työkaluja jos tämä värkki rikkoontuisi töiden tuoksinassa, niin uuden hinta on alkaen 6.500€. Tässä työssä  on vahvat tuoksut ja kyseessä on siksi työkalu, joka pidetään ihan omassa kopissaan liikkeen takatiloissa.


Pesusta tultuaan alkaa voitelut ja kokoamistyö. Pinsetit ja luuppi, sama työ alkaa toisinpäin. Voitelut tarkoittavat keskimäärin neljää eri kelloöljyä per koneisto ja tietenkin jokaisella niillä on oma paikkansa. Tämänkään työn aikana en juuri uskalla hengistystä enempää sepän läheisyydessä päästää, jottei jokin osa lipsahda otteesta. Tosin näin päin tuntuu olevan selkeästi pidemmät piuhat, ei se seppä enää kuule eikä näe muuta kuin työnsä.



Koneiston huollon yhteydessä tehdään kuoren kiillotukset, tarkistetaan lasit tai lasikkeet ennenkuin uuden elämän saanut koneisto sijoitetaan takaisin paikalleen, nuppi ja takapohja kiinni - ja koekäyttöön, tiiviystestaukseen, käynnintestaukseen ja muuhun lopputarkistukseen. 











perjantai 25. marraskuuta 2016

Maksaaks tää jotain?

Kellon kuorten ja rannekkeen kiillotus sisältyy toki täyshuoltoon pääosin aina, se ei ole kuitenkaan mitenkään kaupan päälle tuleva työ tai edes pikkutyö, jonka voi huoltojen välissä teettää merkillä "maksaaks tää jotain".

Kiillotustyö on enemmän takahuonetyötä ja siksi ei niin mediaseksikästäkään - valkoisen kellosepän takin takana on kuitenkin paljon myös likaista työtä, jossa kädet on mustat ja vaatteita suojaamassa työessu. Kuorta, takapohjaa ja ranneketta päästään aloittamaan kiillotustyön osalta vasta, kun kun koneisto ja lasi on irrotettu ja työpöydällä on työaihiot työstettäväksi.


Ensin hiotaan takapohja hiomakoneella, tässä mallissa vielä toivomuksen mukaan vanhat kaiverrukset säilyttäen, sitten manuaalisesti hioen kuoret ja rannekkeen naarmut. Voin sanoa, että tästä kun seppä pompsahtaa välillä muuhun akuuttiin hetihop-hommaan, niin nuo mustaakin mustemmat kädet täytyy pestä välillä.



Seuraava työvaihe on siirtyä näiden kellonosien kanssa kiillotuskoppiin, joka sijaitsee liikkeemme takaosassa olevassa erillisessä työtilassa, kuten myös kellonpesutilat. Koneellinen kiillotus ja sen jälkeen osat siirtyvät vielä ultrapesuun.


Sitten koneisto ja lasi takaisin, kansi kiinni ja samoin kiinnitetään rannekkeet. Voi'la se kiiltää kuin uusi!

Aikaa tähän kyseisen kellon kuorien ja rannekkeen puhdistukseen meni tunnin verran ihmistyövoimaa ja aika monta erikoistyökalua ja työskentelytilaa tähän hommaan myös tarvittiin.
Ensi kerralla voinkin blogata niistä siisteimmistä sisätöistä, kuulumisiin.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Kelloja laidasta laitaan - Citizenistä Omegaan ja Ulysse Nardiniin asti

Kellonnostajaiset sai melkoisen sukseen. Hämmästellä saatiin miten sulassa sovussa samaan tilaan mahtuivat kaikki kellot vintagesta arvokelloihin ja muotikelloihin asti. Upea kellokavalkaadi tarjolla ja tarjottimella.



Kaarnakellot ovat puukuorisia keveitä ja yksilöllisiä kelloja, jokainen on oma uniikki yksilönsä - Sinun Kaarnasi.


Citizen on kehittyneen teknologian mestari, esillä uutuuksia arkikelloista pukukelloihin ja ammattimaisempaankin käyttöön. Kovasti houkuttava on tieto siitä, että keväällä saamme Iivo Niskasen nimikkokellon ja luvassa on pienen tauon jälkeen myös Citizen automaattikelloja.


Vintagekelloja tarjosivat VillePietilä ja Jouni Nyrhinen. Vintage houkuttaa yhtä enemmän, näistä valikoimista löytyy monen vintagesta kiinnostuneen unelmakello.



Täytyy sanoa, että jos tähän mennessä liikuttiin hintaryhmästä hieman alle satasesta sinne muutamaan tuhanteen, niin kellokansa kohahti Sipilän Kellon valikoiman edessä polvet notkahtaen. Eipä ole kauppakeskuksen tiloissa nähty kerralla pöydän täydeltä kelloja, joissa hinnat jopa 25.000€ tonnin luokkaa.Kelloneuvos mukana toisena toimittajana arvokelloin, merkkejä Omegasta, Rolexiin ja Orikseen asti.




Kun on kelloja, tarvitaan kelloseppiä. Valmistajien suositus on, että kellot huolletaan niiden virallisissa huoltopisteissä ammattilaisilla ja ammattimaisesti. Esim. tiiviystestaus on hyvä teettää vuosittain, automaattikellossa on tarpeen tehdä välillä käynninsäätöjä, kaikenlaisia pikkutöitä varsinaisten huoltojen välillä tulee vaikkapa naarmujen hionnasta tai jousinastojen irtoamisten vuoksi - ja sitten varsinainen huolto kannattaa merkkikellojen osalta tehdä valmistajan huoltovälisuositusten mukaan, nehän ovat viitteellisiä, mutta yleensä siinä kohtaa kellokin antaa jo merkkiä epätarkkuudesta, joten on aika lompsia kellosepän pakeille.

maanantai 31. lokakuuta 2016

Turun Aika löytyy Forum Korttelista

Tänä vuonna olemme paljon yhdistäneet voimiamme eri toimijoiden kesken ja luoneet menestyksekkäästi tilaisuuksia, joissa ihmisiä ei ole ole vain kymmeniä vaan satoja kerrallaan paikalla. Tapahtumakautemme huipentuu kuin Itsenäisyyspäivän vastaanotto konsanaan - avaamme marraskuun 10. päivän kellotilaisuutemme nostaen kellon konkreettisesti salkoon, johon se tulee itse asiassa jäädäkseen.


Nostettava kello on oikeastikin ulkokello ja sillä on pitkä historia Turun Aika -nimisen liikkeen ulkokellona. Turun Aika sijaitsi Aninkaistenkadulla vuosia, liikkeen omisti Raimo Hietanen ja sittemmin eläkkeelle jäätyään hän otti ulkokellon mukaansa. Ulkokello lähti Hietasten kesämökille saaristoon, jäi hieman hunningolle ulkovarastoon käyttämättömänä ja myytiinkin kesämökkikaupan yhteydessä.



Tässä oli monta sattumaa, jotta kello tuli löydetyksi. Ensikeen Forum Kortteliin kaivattiin kelloa, joka näyttäisi ajan kaikille kauppakäytävän asiakkaille sekä myöskin läpikulkijoille. Siksi me sitä lähdimme metsästämään ja kyselemään Raimolta, että vieläkö se iso Turun Ajan maamerkkinä ollut ulkokello on jossain tallessa. Tätä kyseltiin viime talvena maaliskuun paikkeilla, Raimo oli mökin myynyt, mutta lupasi selvittää onko uusi omistaja hävittänyt sen vain vieläkö se löytyy.

Löytyihän se, haettiin saaristosta, kunnostettiin ja uusittiin logoteippaukseen Kellokauppa KultaViljaset. Kellossa on ns. pääkello, joka pumppaa ohjausimpulssia tuohon isoon ja näkyvään ns. sivukelloon minuutin välein. Niinpä sijoituskohta ei voinut olla keskusaukion tolppa vaan meidän liikkeen kulma, johon pääkello ulottuu impulssinsa antamaan.



Jos olis tohtinut, niin TURUN AIKA olisi löytynyt Forum Korttelista, mutta kyllä me reilusti jätetiin se Raimon omistaman kaupan nimeksi eikä yllytetty itseämme virallistamaan Turun aikaa yleisnimen tapaan meidän keksinnöksemme.

torstai 27. lokakuuta 2016

Kuuden vuoden lisäinvestointi - sikasiistii


Kun tehdään 20.000 euron lisäinvestointi pelkästään kellosepän työkaluihin, niin tarkat pitää olla laskelmat, että korjaustyön osuutta lisätään kattamaan tuo panostus. Mutta sikasiistii kuitenkin.

Witschin koneet ovat täydellisen tarkkoja ja vastaavat laatumäärityksiltään parhaimpienkin kellovalmistajien huoltokriteerejä. Tämä tässä on Proofmaster S -tiiviystesteri, joka on itse asiassa aivan päivittäinen ja välttämätön työkalu ja paransi huomattavasti aikaisempaa tiiviystestaustarkkuutta.


 Testaus tehdään eri paineilla ja nythän me päästään jopa 150 atm asti tarkistamaan jo ammattimaiseen käyttöön suunnitellut sukelluskellotkin. Eipä tarvitse enää niitäkään muille maille asti lähetellä! Tiedättekö muuten kuka on suunnitellut ja valmistanut tämän laitteen, jolla päästään sinne 150 atm syvyyksiin? Kyseessä on parintonnin laite ja sen on ansiokkaasti tuonut markkinoille kelloseppä Antti Kuitto, jolla paljon muitakin ansioita tuolla Helsingin suunnalla. 



Turun suunnalla hallinnoi sitten kelloseppä Pasi Viljanen - täällä meillä on tietysti käynninsäädöt ja testaukset tehty ennenkin, mutta monen sveitsiläisen merkin laatukriteerit ovat niin tarkkoja, että vasta uusi Witschin Watch Expert III täyttää ne kaikki kriteerit. On käypä peli ja kelloharrastajat mielissään, kun se tuuppaa paperille dokumenttina käyntitarkkuudet.


 Konetta ja laitetta ja kompressoria melkoisen tuli iso konekanta - sekä mekaanisille että paristokäyttöisille kelloille vielä omat laitteet.




Kummankaan kurkkua ei kurista - tämä bisnes vaatii meiltä molemmilta ammattitaitoa; kellosepäntaidon ja -työn  lisäksi myös kaiken kattavassa asiakkuudenhallinnassa, jotta voidaan hyödyntää tämä panostus menestykseksi. 



Hulluhan se on, joka ei yritä - vai hulluko se on, joka yrittää.


torstai 15. syyskuuta 2016

Kiinnostus Zenith-kelloihin lähti isän perinnöstä

Jukka on ollut asiakkaamme jo useamman vuoden ja tässä on kuudes Zenith, joka hänelle luovutettiin käypään kuntoon huollettuna. Kello on 60-luvun puolesta välistä ja Jukka löysi sen nettisaiteilta edukkaaseen hintaan Zenith-kelloja taas kerran vilkuillessaan. Koneisto oli  pikettynyt, käytön jälkiä kuoressa - mutta huollon jälkeen lähes kuin uusi, huolto vielä viimeisteltiin Jukkaa miellyttävällä ruskealla Hirschin nahkarannekkeella.



Ja miten se Jukka taas niitä Zenithejä tulikaan vilkuilleeksi. Kaikki lähti alunperin siitä, että hänen isänsä kuoli muutama vuosi sitten, perinnöksi jäi broidille kultaiset kalvosinnapit ja Jukalle jo isoisän peruja oleva Zenith. Se jotenkin tuntui siinä kohtaa hienolta muistolta ja niinpä se isoisän kello kulkeutui sepällemme huoltoon. Siitä se sitten lähti lopullisesti!

 Lisäksi tuntui mukavalta saada oman kellonsa huoltotoimista kuvat vaiheittain omaan sähköpostiin, kellolle tuli enemmän historian havinaa kuin vain se suvussa kulkenut omistussuhde, vaikka se siellä perimmäisenä tunteena onkin kelloharrastuksen alkuunpanijana ja Zenith-merkkiin mieltymisen taustalla.



Seuraavat viisi kelloja ovat olleet löytöjä nettitoreilta, kaikki hieman erilaisia ulkonäöltään ja jokainen tullut ihan omaan käyttöön. Kyllä niitä nyt alkaa olla riittävästi näin omaan käyttöön, sanoi Jukka tullessaan, mutta lähtiessään huikkasi, että todennäköisesti nähdään taas!

lauantai 20. elokuuta 2016

Kellokulttuuria Taiteiden yössä

Forumin Old School Kellokauppa KultaViljaset on tapahtumien kauppa, joka tapahtumassa eri teema ja Taiteiden yössä painoarvo oli vanhojen kulttuurihistoriallisten kellojen arviointi ja niiden tarinat.


Lisäksi paikalla arvostettu vintagekelloihin erikoistunut yritys Villepietilä.com, jonka pöydällä huollettuja vintagekelloja menneiltä vuosikymmeniltä. Vintage kiinnostaa ja pöydän ympärys olikin suosittu kohde, Ville Pietilä on tehnyt useamman vuosikymmenen jo työtä vintagekellojen parissa ja sekä Toni että Ville Pietilä ovat tuttu näky monestakin antiikki- ja keräilytapahtumasta.



Omalla valikoimallaan mukana myös kellotarvikkeita ja kelloja maahantuova Kellotarvike Oy, jonka toiminnan ohjenuorana on tarjota sitä mitä mistään muualta ei saa. Jim Erikssonin innostus kelloihin on lähtenyt rakkaudesta kelloihin ja siitä, että aloittaessaan juuri häntä miellyttäviä värikäitä rannekkeita ei ollut mistään saatavilla, joten siitä syntyi idea Kellotarvikkeelle.



Kellokaupan omalla osastolla arvostettu vanhojen kellojen asiantuntija Veikko Ahoniemi, jonka tietopankki vanhojen kellojen historiasta ja tekijöistä on mittaamaton - koko neljä tuntinen ilman pakolla pienen kahvipaussin pitämistä oli yhtä puheentulvaa ja aivan loppuun asti hänen ja Forumin Kellokaupan oman kellosepän Pasi Viljasen pakeille oli monen metrin jono. Pisimmät vierailijat tulivat Forssasta asti.


Kellot kertovat paljon enemmän kuin aikaa; on tietoa kellon alkuperäisestä tekijästä ja missä se on tehty, lisäksi vuosisatojen ja vuosikymmenten aikana kellosepät ovat jättäneet kukin oman puumerkkinsä huolloista ja korjauksista, joten kelloista voi lukea monen moista aikakerrostumaa. Omat tarinat ovat sitten tekijöistä ja kellojen huoltajista, kellon alkuperäisistä omistajista ja mihin ne sitten ovat kulketuneet.

Vanhimmat antiikkikellot, jotka ovat olleet Viljasella huollossa, ovat 1700-luvulta. Huollon yhteydessä kellot kuvataan, dokumentoidaan ja niiden historia täsmäytetään ajantasalle yhteistyössä Veikko Ahoniemen kanssa. Asiakas saa oman dokumentin ja Kellomuseo omansa. Melkoista salapoliisin työtä välillä tämä työ, toteaa Pasi Viljanen. Vanhojen kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kellojen kunnostus kestää yleensä 1-2 kuukautta, varaosia ei saa, joten rikkootuneet ja kuluneet osat tehdään itse. Siksipä Kellokaupalta kuuluu välillä kummia, kun sorvi laulaa.



Kellokaupalla Hirschin nahkarannekkeita oli edustamassa Hirschin maajohtaja Juha Tuikka. Vasta ranneke tekee rannekellon, niinhän se on, ja sopiva ranneke myös viimeistelee rannekellon huoltotyön.


Forumin Kellokaupan tapahtumassa mukana normaalivalikoimasta poiketen Casion koko retromallisto, joka on teemaan sopien uustuotantoa 70-luvun malleista.



Mitä enemmän kelloja myydään, sitä enemmän kellosepille on töitä. Kelloja myydään tällä hetkellä enemmän kuin vuosiin ja kyllähän se on niin, että mitä paremmin niitä on tarjolla eri kanavissa perinteisistä kelloliikkeistä nettiin, niin sitä enemmän kellot kiinnostavat. On ihan turhaa itsekkyyttä ja pönötystä, etteivätkö kaikki voi tehdä yhteistyötä keskenään, itse ainakin kuulutamme yhteisöllisen kaupankäynnin perään ja haluan sitä yhteistyökykyisyyttä alleviivata.

So happy to be in this business! Kellokaupalla on kyllä niin kiva tehdä töitä!