Solttupojan kello

Kaikilla pitää armeijassa olla kello ja kun sitä varmuudeksi tarkistelin solttupojaltamme, niin kaikilla siellä todellakin on kello kädessä. Osalla oli Casiota kädessä, sitten on isien vanhoja laatikonpohjalta kaivettuja kellonlouskuja, muutamat ovat panostaneet kelpoon kelloon ja jopa kolmannes tupalaisista oli haksahtanut yhden nimekkään keskikaupungin sisustustavaratalon armeijakellomainokseen; vesitiivis feikki-Rolex hintaan 24,90€. Voi maailma, sen kanssa oli sitten komppaniassa menty suihkuun ja kellot lotisseet vettä täynnänsä. Mitä tästä opimme: osta kellot kelloliikkeestä, parinkympin kello muovilasilla ei ole vesitiivis ja jos ajattelit säästäväsi, niin joudutkin vain ostamaan uuden kellon.

Meidän solttupojan valinta oli Momentumin Steelix-suklari. Kyllä, hyvä suklarin saa satasen pintaan ja kun sijoittumispaikka oli Upinniemen rannikkoprikaati, niin vesitiiviydelle laitettiin painoarvoa. Nylon-ranneke kuivuu hetkessä, kello on kevyt ja näkyy hyvin pimeässä Kiikalan metsikössä, kelloa ei tarvitse ottaa suihkuun mennessään pois ja onhan se pirun hyvännäköinen. 

Tämä on täydellinen käteen ja tyyliin sopiva, sanoo solttu. - Mutta jos nyt jotain puuttuu, niin ajanottoa olisi tarvinnut ihan oikeesti ja se on tässä pienenä miinuksena. 

Soutuveneellä Espanjasta Suomeen

Joskus on kaikkien yhteensattumien summa, että kädessä on huoltotyö, johon saa osia etsiä kuin neulaa heinäsuovasta - ja se heinäsuova on iso, voin sanoa. Meillä on kontaktipintaa erikoisempiin ja vanhempiin koneiston osiin Amerikassa, Italiassa, Espanjassa, Argentiinassa, Portugalissa, Enlannissa, Saksassa jne. Kyse on koneistoista, joihin ei ole enää olemassa varaosia kuin juurin näin metsästämällä maailman ääristä kellosepiltä tai kellokauppialta osia. Avunanto toimii suuntaan ja toiseen, näin monetkin vintaget ja tuotannoista vuosikymmeniä sitten poistuneetkin mallit saadaan käyttökuntoon.

Viimeksi Seikosta löytyi sellainen krono, johon ei ensin kiven takaakaan meinannut löytyä kuluneen tilalle uutta sekunttiratasta. Onhan nimittäin ihan turha huoltaa, jos joku osa prakaa, joten työn käynnistys lähti sen metsästämisestä liikkeelle.

Ratas löytyi Espanjasta Speed Timer Collectionin Peteriltä ja sovittiin, että hän laittaa sen tuota pikaa Suomeen. Kyllähän Peter laittoi, mutta jostain syystä epähuomiossa laivarahtina 12. joulukuuta. Epätoivo oli kyllä satakertainen, kun osistahan ensin maksetaan ja sitten ne vasta toimitetaan ja mitään ei ruvennut kuulumaan. Peter jaksoi kärsivällisesti valitella, että tulossa on ja harmillisesti jouluaika sotkee kaikki postit ja että kyllä ne laivarahdillakin on parissa viikossa yleensä tulleet. 

Tulihan se, 13. tammikuuta perjantaina ja hiukan postista noutaessani ajattelin, että annanko sepän käteen kuorta ollenkaan, jos se vaikka tippuu ja astutaan päälle tai sitten se on matkalla rikkoontunut. Mutta aukaistiin lähetys kumminkin ja siellä se pienen pieni puuttuva palanen oli. Kiitoskirje Peterille, pahoittelut äkseerauksista ja sitten seppä pääsi jatkamaan hommaansa.

Tässä on se on, kuin uusi sisukset hoidettuna ja kuori kiillotettuna. Tadam, tälläiset hommat ovat työvoittoja - ja eipä näitä kellohuoltoihin liittyviä taustatuskailuja tule asiakkaille kerskuttua, täytyy silti toivoa, että työn viivästyksestä huolimatta lopputulos on mieleinen.