torstai 15. syyskuuta 2016

Kiinnostus Zenith-kelloihin lähti isän perinnöstä

Jukka on ollut asiakkaamme jo useamman vuoden ja tässä on kuudes Zenith, joka hänelle luovutettiin käypään kuntoon huollettuna. Kello on 60-luvun puolesta välistä ja Jukka löysi sen nettisaiteilta edukkaaseen hintaan Zenith-kelloja taas kerran vilkuillessaan. Koneisto oli  pikettynyt, käytön jälkiä kuoressa - mutta huollon jälkeen lähes kuin uusi, huolto vielä viimeisteltiin Jukkaa miellyttävällä ruskealla Hirschin nahkarannekkeella.



Ja miten se Jukka taas niitä Zenithejä tulikaan vilkuilleeksi. Kaikki lähti alunperin siitä, että hänen isänsä kuoli muutama vuosi sitten, perinnöksi jäi broidille kultaiset kalvosinnapit ja Jukalle jo isoisän peruja oleva Zenith. Se jotenkin tuntui siinä kohtaa hienolta muistolta ja niinpä se isoisän kello kulkeutui sepällemme huoltoon. Siitä se sitten lähti lopullisesti!

 Lisäksi tuntui mukavalta saada oman kellonsa huoltotoimista kuvat vaiheittain omaan sähköpostiin, kellolle tuli enemmän historian havinaa kuin vain se suvussa kulkenut omistussuhde, vaikka se siellä perimmäisenä tunteena onkin kelloharrastuksen alkuunpanijana ja Zenith-merkkiin mieltymisen taustalla.



Seuraavat viisi kelloja ovat olleet löytöjä nettitoreilta, kaikki hieman erilaisia ulkonäöltään ja jokainen tullut ihan omaan käyttöön. Kyllä niitä nyt alkaa olla riittävästi näin omaan käyttöön, sanoi Jukka tullessaan, mutta lähtiessään huikkasi, että todennäköisesti nähdään taas!